*

taisto vanhapelto

Kiitos Hannu Himanen!

 

Venäjän suurlähettiläänä toimineen Hannu Himasen haastattelujen kannustamana kerron kolme kokemustani Venäjällä vuosilta 1994 - 1996. 

 

Tein töitä ja ehdin väliin jopa nukkua ja kävellä aamulla kuudelta Moskovan Voitonpuistossa. Työskentelin Kansainvälisen Punaisen Ristin Federaation delegaattina (IFRC) tehtävänä Venäjän Punaisen Ristin organisaation kehittäminen. Aluedelegaatiomme yhteistyömaihin kuuluivat myös Ukraina ja Moldova, joissa kunnolliseen keskittymiseen ei riittänyt aikaa eikä energiaa.  Organisaatiokehitystyöni ohella toimin myös 3 kk delegaation johtajana ja johdin myös Punaisen Ristin avustustyön Sahalinin maanjäristyksessä, missä sanalla sanoen lähes nukkumatta raadoimme viikon Venäjän Punaisen Ristin, Sahalinin tasavallan terveysviranomaisten ja Japanin Punaisen ristin kanssa saavuttaen evaluointien mukaan erinomaisen tuloksen.  Vain reilulla yhteistyöllä se onnistui. Pohjois-Kaukasuksen sodan ja rauhattomuuden johdosta Venäjällä toimi myös Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean  (ICRC)  iso delegaatio, jonka kanssa tietenkin teimme kiinteää yhteistyötä.  Molemmilla delegaatioilla oli diplomaattistatus, mitä ilman työ Venäjällä olisi ollut paljon vaikeampaa.

1.  Olin kutsuttuna ICRC:n Venäjän Punaiselle Ristille järjestämään koulutukseen kertomaan IFRC:N  työstä maailmalla ja erityisesti Venäjällä. Teetauon aikana tuli juttelemaan venäläinen sujuvaa englantia ja jopa suomea puhunut mies.  Koska en ollut häntä aiemmin tavannut, kysyin mitä hän tekee Venäjän Punaisessa Ristissä. Vastasi työskentelevänsä konsulttina. ICRC:n delegaatiossa miestä ei tunnettu. Venäjän Punainen Risti totesi lyhyesti, ettei mies ole jäsen vaan kansainvälisen kanssakäymisen asiantuntija, avustaja. Mies kertoi työskennelleensä vuosia Neuvostoliiton Tiede- ja Kulttuurikeskuksessa Helsingissä ja vieneensä kaksi poikaansa siellä jalkapalloharrastuksen pariin.  Pitkä ystävällinen mies kysyi tiesinkö Helsingissä joka kesä järjestettävän lasten ja nuorten kansainvälisen jalkapallotapahtuman.  Hän oli menossa sinne moilempien poikiensa kanssa ja ehdotti, että voisimme tavata Suomessa, jos sattuisin olemaan siellä. Vastasin tietenkin myöntävästi ja annoin korttini.

Seuraavana kesänä tein työmatkan Ruotsiin ja Suomeen.  Saavuttuani Tukholmasta kotiin vaimoni ensimmäisenä kertoi Suojelupoliisin ottaneen yhteyttä ja haluavan tavat minut. Olin vilustunut ja väsynyt.  Soitin Suojelupoliisiinja kerroin tilanteeni ja haluavani tavat heidät mieluummin kotonani. Muutaman tunnin päästä tuli ylietsivä, jolle kerroin pääasiat työstäni ja laajasta, koko Venäjän kattavasta verkostosta, jonka kanssa työskentelin. Ylietsivä näytti minulle valokuvan ja kysyi tunnenko miehen. En tuntenut.  Muutamien kuvien jälkeen tunnistin miehen jalkapallopoikien isäksi. Ihmettelin, miten Suojelupoliisi voi tietää minun tavanneen tämän miehen entisen KGB:N sanatoriossa järjestetyssä kanasainvälisessä tapahtumassa. Poliisi otti kansiostaan IFRC:n käyntikorttini ja kysyi olinko antanut kortin Jalkapallomiehelle. Kerroin tapahtuman ja ihmettelin  kortin joutumista Suojelupoliisille. Ystävällinen Jalkapallomies oli hakenut viisumia Suomeen ja esittänyt minut suosittelijakseen ja todisteeksi korttini.

 

Ylietsivä kertoi miehen tulleen karkotetuksi Suomesta muutamia vuosia aiemmin ja ettei hänellä olisi enää  pääsyä suomeen. Lisäsi sanan - laillista. Kysyin onko tämä asia ja tapahtuma salassa pidettävä. Vastaus oli selkokielinen suositus: " Mitä enemmän tästä puhutte Suomessa ja Venäjällä, sen parempi Suomelle.

 

2.  Venäjän Piunainen Risti pyysi minua pitämään Voiton Päivän esitelmän arvovaltaiselle venäläiselle yleisölle Kansainvälsien Punaisen Ristin toiminnasta II  Maailmasodan aikana. Päämajamme Genevessä kokosi ison ja perusteellisen aineiston käyttööni.

Päätin jättää kokonaan mainitsematta sotien nimet ja kertoa vain tilastollisia tietoja: auttamisajankohdat (vuodet ja kuukaudet), auttaneet kansalliset järjestöt, avunsaajat ja avun määrän. Myönnän taktikoineeni: Puolaan ja Suomeen hyökkäykset (1939) eivät venäläisessä historiankirjoituksessa kuulu II Maailmansotaan, vaan unohdettavien selkkausten joukkoon (Presidentti Medvedev sanoi yhdessä Voitonpäivän puheessaan, etteivät Keisarillinen Venäjä, Neuvostoliitto, Venäjä ole koskaan hyökänneet mihinkään maahan (vrt. Jeltsin: "Stalin aloitti Talvisodan.")

Halusin johdattaa kuulijat vertaamaan venäläisille kerrottua kuulemaansa kansainväliseen tietoon. Useimmat maailman  kansalliset Punaiset Ristit auttoivat molempia maita. En tiedä osasivatko Duuman jäsenet nimestäni päätellä minun olevan suomalainen: virallinen "isänmaani" oli IFRC, jossa politiikasta ja uskonnosta keskusteleminen oli kiellettyä.  Niinä aikoina aloin mietiskellä, milloin politiikka muuttuu historiaksi, sallituksi aiheeksi. Ilmeisesti kertoilen nyt historiaa.

Esitelmän jälkeen muutama Duuman jäsen tuli kiittämään poikkeuksellisen kiinnostavasta ja alykkäästi/juonikkaasti raknnetusta esityksestä. halusivat keskustella lisää. Keskustelimme teen äärellä. Esiin nousu tieytsti Talvisota ja Neuvostoliiton hyökkäys - sekä samalla tietysti suomalaisuuteni. Erosimme erityisen hyvissä tunnelmissa, mitä vielä täydensi yhden kansanedustajan huokaus, joka meni sisäsällöltään näin: Kyllä rikkaan ja kauniin Suomen pitäisi kuulua/palata Venäjään.

 

3.  Tämä rikkaan ja kauniin Suomen, missa asuu niin ahkera ja ystävällinen kansa, liittäminen/palaaminen Venäjään toistui myöhemmin joitakin kertoja.  Yksi arvovaltainen venäläinen esitti ym. kriteerit Suomen liittämiseksi Venäjään. Esitin vastakysymyksen: " Arveletteko, että maamme olisi niin kaunis ja rikas, ahkeran kansan asuttama, jos kuuluisimme Venäjään?  Naurahtaen hän huitaisi ilmaan kädellään ja ehdotti, että vaihdamme puheenaihetta. Erosimme aivan hyvissä tunnelmissa.  

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ja nuo kokemuksesi liittyvät sentään Jeltsinin aikaan ...

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Erinomainen historian kulkua koskeva havainto, Juha!

Niinä juuri Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä vuosina Venäjä oli hyvin "sexy", silloin muodikasta kansainvälistä termiä muistellen, kun uskottiin jonkinlaista kansan järjestäytymistä hallitsemaan itseään, demokratiaa ja ns. kansalaisyhteiskuntaa syntyvän. Kehittyikin sekasorto, sitten ryöstökapitalismi, josta sikisi lopulta nykyinen stalinistinen diktaattorin ja FSB:n (KGB:n perillinen) johtama imperialismi, missä kansalaisten aktiivista toimintaa pidetään vaarallisena ja torjuttavana. Meille vaikeaa ymmärtää on, että kansa hyväksyy tämän ja vieläpä ihailee tilannetta ja johtoa: elämme venäläisten kanssa kokonaan eri maailmoissa.

Kun lähdin töihin Moskovaan, tosin kansainvälisen Punaisen Ristin Irkutskin kokouksen kautta, yksi ensimmäisiä julkaisuja, jonka luin, oli Neuvostoliiton Punaisen Ristin Alliansin historiallinen, viimeinen julkaisu, missä ihailtiin Neuvostoliiton työtätekevien massojen sitoutumista PR- jäsenyyteen, koska jäseniä oli yli 120 000 000. Ajattelin työni hirmuiseksi, kunnes pian huomasin (pakko)jäsenyyden täysin luhistuneen valtion mukana. On hyvä muistaa, että yksi PR:N perusperiaatteista on vapaaehtoisuus.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Ainakaan nuo venäläiset eivät tuntuneet tietävän sitä faktaa, että Suomi ei ole ikinä ollut kiinteä osa Venäjää, vaan Suomi on ollut autonominen suuriruhtinaskunta, jolla on ollut oma perustuslaki, vuoden 1772 hallitusmuoto:

http://www.histdoc.net/historia/su1772_1.html

Kyseisen hallitusmuodon 38. pykälä määrittelee miten toimitaan, kun Suomea hallitsevalla monarkilla oli kyseessä sitten kuningas, keisari tai suuriruhtinas, menettää valtansa tai kuolee niin, että hänellä ei ole miespuolista perillistä valtaistuimelle. Nikolai II oli viimeinen Romanov-suvun hallitsija, joten hänen vallastaluopumisensa jälkeen valta seuraajan päättämisestä siirtyi Suomen eduskunnalle, joka oli säätyvaltiopäivien seuraaja.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

On surullista, että ahkeraksi ja menestyksekkääksi puolueettomissa evaluoinneissa arvioitu työ näyttää menneen hukkaan: usein paha ja huono voittaa hyvän. Pienenä lohdutuksena voi todeta, että muutama siemen on jäänyt itämään. Haluaisin taas kerran tulla katsomaan maailmanmenoa sadan vuoden päästä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Venäläiseen kulttuuriin kuuluu asenne, että heillä on oikeus ja vähän velvollisuuskin riistää itselleen kuulumattomia etuisuuksia heikompien kansojen kustannuksella.

Moinen ajattelutapa on meille suomalaisille täysin käsittämätön ja siksi se meiltä jääkin ymmärtämättä. Laajenemisen ja valloittamisen tarpeen tyydyttäminen on loputon. Meidän "Venäjä -tuntemuksemme" on erittäin vaillinnaista.

Kiitos Vanhapellolle valaisevasta kirjoituksesta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Moinen ajattelutapa on meille suomalaisille täysin käsittämätön ja siksi se meiltä jääkin ymmärtämättä"

Itse asiassa suomalaiset tiesivat tuon venäläisten agendan erittäin hyvin aina "vaaran vuosiin" asti. Sitten YYA-sopimuksen solmimisen jälkeen alkoi tehokas propaganda kansalle tietyssä muodossa ensin Paasikiven suulla ja sitten Kekkosen jatkamana vielä vääristyneemmässä muodossa.

Kun kansaa koulutettiin vuosikymmenien ajan uskomaan, että meillä on hyvä ja rauhantahtoinen hieno naapuri, jonka kanssa on helppo pysyä ystävällisissä väleissä eikä mitään uhkaa sieltä päin ole näköpiirissä, niin kaiken vastakkaisen informaation puuttuessa tapahtui se, mikä yleensä ihmismielessä tapahtuu: kun valhetta toistetaan tarpeeksi kauan, se muuttuu totuudeksi.

Voi hyvin olla, ettei veteraanivaltiomiesten päähän edes pälkähtänyt ajatus, että kansan nuorempi ikäpolvi alkaa ottaa todesta moisen liturgian, vaan sitä toistettiin vain ulkopoliittisista syistä. Ainakin on selvää, ettei se missään vaiheessa, onneksi, vaikuttanut Suomen Puolustusvoimien näkemykseen alueemme puolustustarpeesta.

Nyt kun suuren yleisön keskuudessa taitetaan peistä NATO-jäsenyyden puolesta ja vastaan, on tilanne edelleen sellainen, että niin puolustusvoimien kuin puolustusministeriönkin piirissä on selkeä näkemys ja tavoite siitä, että Suomea viedään edelleen niin kauaksi länteen kuin mahdollista. Suomettuneisuuden ajan perintöä vaalitaan siinä, että kansalle ei tätä tohdita kertoa.

No, pääasia, että päättävät tahot tilanteen oikealla tavalla ymmärtävät.

Toimituksen poiminnat